*

Santerin ässä Paras tapa mennä eteenpäin on iskeä läpisyöttö

Uusliberalistinen talouspolitiikka vie tulot rikkaimmille

Silmääni pisti tänään uuden Suomen uutinen, jossa kerrottiin rikkaimman 1 %:n omistavan peräti 48 % maailman kaikesta varallisuudesta. Tämä taas on seurausta 1970-luvulla käyttöön otetusta politiikan muodosta, jossa tulonjakoa harjoitetaan jokseenkin epätasaisesti.

 

Itseäni tieto varallisuuden jakautumisesta ei yllättänyt ollenkaan. Uusliberalistista politiikkaa alettiin harjoittaa nimenomaan 1970-luvulla Yhdysvalloissa, mistä tämä politiikan tapa on levinnyt myös moniin muihin länsimaihin, kuten myös joillekin köyhemmille alueille. Samalla tämä 1 % kansasta omistaa erittäin paljon omaisuutta ympäri maailmaa ja hallitsee kulissien kautta poliittista päätöksentekoa talouden avulla. Poliitikot ovatkin useassa maassa vain pelinappuloita, jotka vahvistavat virkamiesten tekemät päätökset, jotka taas ovat peräisin talouden eliitiltä. Osa tästä eliitistä tekee jopa suoraan päätöksiä toimimalla kansallisen parlamentin edustajana

Uusliberalistisen politiikan kautta suurin osa kansasta köyhtyy, kun taas rikkaimmat rikastuvat entisestään. Heitä ei niinkään haittaa esimerkiksi pankkien kaatuminen, koska sisäpiirissä tilanne tiedetään jo etukäteen ja rahat saadaan turvattua ajoissa. Sen jälkeen tavalliset kansalaiset laitetaan "pelastamaan pankkeja", ja tämän prosessin aikana usein valuutta siirtyy keskiluokalta ja köyhiltä tälle 1 %:lle väestöstä.

Tulevaisuuden skenaarioita pohdittaessa mahdollista on, että:

-1 % eliitti  jatkaa rikastumistaan ja samalla kasvattaa kansainvälisesti vaikutusvaltaansa luoden "oligarkkien verkostoja". Tässä skenaariossa myös suurin osa suursodista on estettävissä, sillä sotiminen pienentää heidän varallisuuttaan, toisaalta vastakkainasettelu voi heikentää kauppasuhteita. Eliitin edustajat ovat myös solidaarisia toisilleen globaaleissa verkostoissaan.


- Keskiluokka ja köyhät järjestyvät (keskiluokan johdolla), jolloin seuraa jonkinasteinen vallankumous. Vallankumouksen totaalius taas riippuu siitä, miten eliitti reagoi - jos tekevät tarpeeksi myönnytyksiä tuloerojen supistamiseksi, vallankumous jää pieneksi ja heidän valta-asemansa säilyy. Jos köyhien olemassaolo tai keskiluokan kurjistuminen kiistetään, tilanne voi äärimmillään radikalisoitua ja olemassaoleva järjestelmä muuttua.

 

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee nykyajan globaali maailma - esimerkiksi 1870-luvulla tuloeroja pystyttiin tasaamaan lokaalilla vallankumouksella tai neuvottelemalla lokaalisti sekä antamalla tiettyjä etuuksia takaisin keskiluokalle. Nykyään eliitin vaikutusvalta ulottuu lähes jokaiseen maailmankolkkaan ja verkostot pitävät tiukasti yhtä. Paikallinen vallankumous tuloerojen tasoittamiseksi ei silloin ole välttämättä riittävä.

 

Seuraavat parikymmentä vuotta näyttävät luultavasti kehityksen suunnan. Laaja-alaiset mellakat demokraattisissakin valtioissa ovat tulevaisuudessa mahdollisia, mikäli suuriin tuloeroihin ei puututa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän RaikoKarvonen kuva
Raiko Karvonen

Poliitikkomme on ostettu Suuren rahan voimalla.

Suomessa on harjoitettu viime vuosikymmeninä uusliberaalista kapitalismia. Tulokset näemme selvästi. Kaikkein rikkaimmat ovat rikastuneet kaikkein eniten. Mutta itsehän olemme päättäjät äänestäneet harjoittamaan juuri tällaista politiikkaa. Ihmetyttää, milloin tämä politiikka loppuu vai loppuuko se koskaan? Milloin äänestäjät saavat tarpeeksi tällaisesta loputtomasta ahneudesta?

Asioille voidaan tehdä jotakin. Kyse on poliittisesta halusta muutokseen ja tämän muutoksen täytyy tehdä ne, joilla on enemmistö äänestäjien äänistä. Muuten tämä touhu ei lopu koskaan ja kaikkein köyhimmät köyhtyvät jatkuvasti.

Sitä todella saa, mitä tilaa. Nyt on tilattu viime vuosikymmeninä uusliberaalia kapitalismia. Milloin ihmiset heräävät muutokseen?

Käyttäjän SanteriKrki kuva
Santeri Kärki

Täytyy muistaa, etteivät kaikki uudet poliitikot ole olleet välittömästi turmeltuneita. Mutta ilmeisesti vallankahvassa todellisuustaju hämärtyy ja toisaalta, rahalla saa ostettua lähes kenet vain.

Jos asioille halutaan tehdä jotain, enemmistön täytyisi järjestyä jollain tapaa vaatimaan muutosta. Tarvittaisiin karismaattinen johtaja ja selkeä suunta. Muuten tilanne tosiaan jatkuu entisellään.

Mikael Kerokoski

Jos kaikki maailman rahat jaettaisiin nyt tasan kaikille asukkaille, niin kuinka kauan kestää että omaisuusjakauma palautuu nykyiselle mallille:

A) vuosi
B) 5 vuotta
C) 10 vuotta

Toimituksen poiminnat